21. heinäkuuta 2012

Älykkäät


Meillä on autossa taipuisa läpyskä, joka tarttuu magneetin tavoin kojelautaan. Siihen voi sitten laittaa kännykän ennen kuin lähtee ajamaan.  Luin artikkelin, että tulevaisuuden kännykätkin saattavat olla taipuisia.

Jo vuonna 2008 lanseerattiin uusi tuote joka kolmas minuutti enkä usko, että vauhti on siitä hidastunut. Tekniikkafriikit hankkivat ne heti, mutta kaltaiseni hidastelijan on osattava kuvitella, miten mikin laite istuu omaan arkeen. Selkokielellä: tarvitsenko sellaisen? Lihasepätasapainoharjoituksissa esimerkiksi älyvaatteista saattaisi olla apua.

Seuraavalle kuntoutusreissulle en kehtaa enää mennä vanhoissa verkkareissa, vaan päätin ostaa jotakin uutta. Onnistuin puolisoni avustamana ostamaan ja sovittamaan (päinvastaisessa järjestyksessä tietenkin)  neljä erilaista vaatekappaletta 20:ssa minuutissa. Aika hyvin. Myöhemmin samana päivänä jouduin käymään uudelleen keskustassa ja päätin mennä ostamaan myös uudet kengät. Ei tarvinnut jonottaa. Istahdin penkille ja selitin jalkineongelmani ystävälliselle myyjälle. Hän möi minulle parhaat mahdolliset (?) jalkineet. Ne muotoutuvat jalan mukaan. Ovat kevyet ja sukkamaiset. Ainakaan eilinen sisäänajokävely ei aiheuttanut mitään ongelmia.

Mielelläni painoin hymyhymiötä kyseisen urheiluliikkeen ovenpielessä olevassa rankkauslaitteessa, joka kysyi, voisinko suositella ko. liikettä toisille. Jäin niin hyvälle tuulelle kenkäostoksen jälkeen, että poikkesin vielä sähköliikkeessä katsomassa älypuhelimia. Muita asiakkaita ei ollut, joten sain rauhassa kysellä ja katsella. Vikkelimmät laitevaanijat ovat ehtineet omaksua kymmeniä uudistuksia samassa ajassa kuin kaltaiseni verkkaiset vasta yhden. Toistaiseksi olen vain silmäillyt toisten älypuhelimia, vaikka olenkin joissakin tilanteissa joutunut toteamaan, että nyt olisin ehkä tarvinnut oman.

Ps.
Kun on muutaman päivän poissa netistä, täälla avautuu aina uudenlainen maailma. iGoogle lakkaa 1.11.2013. Ilmoittavat näköjään hyvissä ajoin. Blogger näyttää myös muuttuneen. Kuvat latautuvat nopeasti ja tuonne tekstitilan oikean ylänurkkaan on ilmaantunut taas uusi härpäke: Määritä tai käännä.

8 kommenttia:

  1. Urheiluliikkeen myyjällä oli sosiaalista älykkyyttä. Sellaiset myyjät ansaitsevat monta hymyhymiötä.

    Onko ensimmäisessä kuvassa mehiläisiä? Upea kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia,
      Totta. Palveleva myyjä pelasti päiväni. Seinillä olevat kenkämallit eivät paljon kerro. Ulkonäkö pettää, oikean koon löytäminen on hankalaa. Olen ostanut aika monta kertaa huonot kengät. Se vasta kalliiksi tulee.

      Kuvan öttiäisten uskon olevan jonkin sortin hyttysiä. Perjantai-iltana paistoi aurinko sopivasti ja tuota tanssia oli hauska katsella, mutta vaikea kuvata. Niitä oli todella paljon. Kuva on otettu parvekkeelta.

      Poista
  2. Nuorena tuli ostettua kenkiä kriteerinä kauneus tai hauskuus, mutta puolen päivän ohittaneena osaa arvostaa mukavuutta. Vaivaisenluuni ei tykkää kapeista malleista, joten eccoista löytyvät niin kesä- kuin talvikengätkit, sandaalit ja lenkkarit. Jotta tätä ei käsitettäisi mainokseksi totean, että eccoista kaikki eivät ole yhtä miellyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laila,
      Kauneus ja hauskuus.;) Kyllä. Ja vaikka numeroa liian pienet, että jalat eivät näyttäisi niin isoilta. Muistan, miten ostin rippikengiksi piikkarit, joiden korko upposi hiekkaan ja nurmikkoon. Sain sentään ostaa ne itse.

      En muista, että olisin koskaan lapsena saanut itse valita kenkiä. Kai jaloistamme piirrettiin paperimallit ja isä niiden perusteella toi tennarit tai monot tai kumisaappaat tai huopikkaat.

      On minulla ollut eccojakin, mutta nämä viimeiset ovat elämäni ensimmäiset "kolmiraitaiset" l. adidakset.

      Poista
  3. Minä ostin Kuopiossa asuessani kaikki kenkäni Carlssonin kellarista ja aina samalta myyjältä, osaston hoitajalta.

    Mitä tuossa ilmassa lentelee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Vääränlaisen askelluksen takia tavanomaiset kengät eivät käy minulle enää. Olen ostanut kenkiä milloin mistäkin, Respectaa myöten. Henkilökohtaisia pohjallisiakin on ollut monet. Hyvä, että joillakin pääseen vielä tallustelemaan.

      Kuvassa on joitakin parviälyisiä huönteisiä. Itikoita luulisin. Siivet kai välkehtivät ilta-auringossa. Itikat iltalenkillä, sitikan takapenkillä.

      Poista
  4. Itikoita ilmeisesti -niin kuin jo taist vastata- nuo valotaplat kuvassasi. Niilla siis leikkaa! Tosin kuin minulla joka en viela ole keksinyt mita tekisin alypuhelimmella. Mutta hyvat jalkineet jotka muotoutivat jalan mukaan voisin kylla ottaa. (Eccot muuten ovat hyvat mutta niita en ole loytanyt Ranskasta vaanon pitanyt kayda ostamassa ne Suomesta!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hélène,
      Itikoitakin on niin monta lajia, että en osaa sanoa mitä nuo olivat. Niistä tulee mieleen kiiltomadot, joita olen nähnyt lapsena.

      Älykkäin puhelin saattakin olla vanha lankapuhelin. Siitä ei lopu akku. Puhelimena parhain. IT-maailma muuttuu niin nopeasti ja palvelut siirtyvät kiihtyvällä vauhdilla verkkoon. Kun ei ole kotona tai työssä koneen äärellä, silloin älypuhelinta saattaa tarvita. Kun vain riittäisi älyä opetella taas uutta. ;)

      Tilasin muuten kerran eccot verkkokaupasta. Jos tiedät kokosi ja mallin, ostaminen onnistuu sillä tavalla.

      Verkkokaupassa ei Suomessa tarvitse maksaa postimaksua palautuksesta. Jotkut tilaavat vaatteita esim. kaksi kokoa ja palauttavat väärän kokoisen vaatteen. Itse en ollut koskaan hoksannut, että niinkin voi toimia.

      Poista

Kommentoi sinäkin!